Sanomalehtiä lukeva nuori äänestää paljon todennäköisemmin
| (19.9.2008 Allianssi) Sanomalehtiä lukevat nuoret aikuiset äänestävät kaikissa vaaleissa huomattavasti todennäköisemmin kuin lehtiä lukemattomat ikätoverinsa. |
|
Etenkin tilattavien sanomalehtien lukeminen ennustaa vahvasti äänioikeuden käyttämistä vaaleissa. Niiden lukijoiden äänestäminen on lähes kaksi kertaa aktiivisempaa kuin ei-lukijoiden.
Iltapäivälehtien ja ilmaislehtien lukijat äänestävät jonkin verran vähemmän kuin tilattavien sanomalehtien lukijat, mutta kuitenkin selvästi enemmän kuin lehtiä lukemattomat.
Tulokset ilmenevät sanomalehtien maailmanjärjestön WANin tuottamasta Youth Media DNA -tutkimuksesta, jonka Suomen osuuden tulokset julkistettiin torstaina Helsingissä Sanomalehtien Liiton syysseminaarissa. Tutkimukseen haastateltiin 1 098 15–29-vuotiasta suomalaista keväällä 2008.
Tutkimuksen mukaan tilattavien sanomalehtien lukijoista 49 prosenttia oli käyttänyt äänioikeuttaan edellisissä kunnallisvaaleissa 2004, mutta lehtien ei-lukijoista vain 28 prosenttia.
Eduskuntavaaleissa 2007 tilattavien sanomalehtien lukijoiden äänestysvilkkaus oli 71 prosenttia, kun se lehtiä lukemattomilla oli vain 40 prosenttia. Presidentinvaaleissa 2006 vastaavat osuudet olivat 72 prosenttia ja 44 prosenttia.
Muutkin tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että sanomalehtien seuraaminen lisää yhteisöllisyyttä ja kiinnostusta yhteisiin asioihin.
”Vastuu nuorten kiinnostuksen herättämisestä on ennen kaikkea kodeilla, mutta kouluissakin pitäisi voida irrottaa aikaa nykyistä enemmän yhteiskunnallisiin asioihin. Näin kunnallisvaalien lähestyessä paikallinen sanomalehti tarjoaa erityisen runsaasti aineksia keskustelujen ja väittelyidenkin pohjaksi”, toteaa yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro Sanomalehtien Liitosta.
Kansainvälisen Youth Media DNA -tutkimuksen toteuttaa kanadalainen tutkimusyhtiö Decode. Tutkimuksen Suomen osuuden rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö. Suomen lisäksi tutkimus on tähän mennessä tehty Yhdysvalloissa ja Alankomaissa. |
| Sanomalehtien lukeminen ja vaaleissa äänestäminen -tutkimus http://www.sanomalehdet.fi/files/398/youth_media_dna_voting_finland.pdf | |