Kunnallisvaaliliite

 

 

Kunnallisvaalien äänestysikärajasta tehdään selvitys oikeusministeriössä

  (19.8.2008 Oikeusministeriö)  Julkisuudessa käydään keskustelua äänestämisen sallimisesta kunnallisvaaleissa 16 vuotta täyttäneille. Kunnallisvaalien äänestysikärajan mahdollinen laskeminen on iso periaatteellinen kysymys. Äänioikeus liittyy nykyisin täysi-ikäisyyteen. Asiaa on syytä arvioida myös tältä yleiseltä kannalta. Oikeusministeri Tuija Brax on jo noin vuosi sitten tehnyt strategisen linjauksen, että oikeusministeriössä tehdään tämän vaalikauden aikana ikärajan laskemisesta perusteellinen selvitys, joka on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Suomen perustuslaissa äänioikeus kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä on sidottu 18 vuoden ikään. Samoin täysivaltaisuuden ikäraja on 18 vuotta. Toisaalta julkisen vallan tehtävänä on perustuslain mukaan edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Äänestysikärajalla arvioidaan yleisesti olevan vaikutuksia siihen, miten nuoret suhtautuvat vaaleissa äänestämiseen.

Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys kirkkolain muuttamisesta siten, että äänioikeusikä seurakuntavaaleissa alennettaisiin nykyisestä 18 vuodesta 16 vuoteen. Äänioikeusikäraja esitetään erotettavaksi vaalikelpoisuusikärajasta, joka säilyisi 18 vuodessa. Äänioikeusikärajan alentamisen seurakuntavaaleissa on arvioitu esityksessä lisäävän nuorten äänestysaktiivisuutta.

Kansainvälisestä tilanteesta voidaan todeta, että Itävalta siirtyi ensimmäisenä Euroopan unionin jäsenvaltiona 1.7.2007 kaikissa vaaleissa 16 vuoden äänioikeusikään. Itävallassa äänioikeusikäraja oli alennettu useissa paikallisvaaleissa jo aiemmin.

Keskustele uutisesta...

Banner made with BannerFans.com, hosted on ImageShack.us

Copyright © Ajassa Nyt -verkkolehti . All rights reserved.
Powered by Ewisoft Website Builder & eCommerce Website Design Software