Kunnallisvaaliliite

 

 

Demareiden vaaliavaus Oulussa

 

(11.10.2008 Ajassa Nyt)  Sosiaalidemokraatit houkuttelivat Oulun kävelykadulle, "Rotuaarille" ihmisiä lohikeiton ja Jutta Urpilaisen avulla.

Tilaisuuden aluksi Oulun Demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Keränen piti puheen Maailman ja Suomen myllerryksestä, joka aiheuttaa kuilun rappeutuvan vanhan ja uuden välillä.  Hän muistutti, että kuilusta nousee myös pahoja voimia, viitaten Jokelan ja Kauhajoen tragedioihin.

Keräsen mukaan nuorten tukiverkkoa tulee parsia kokoon sekä parantamalla palveluja että ennaltaehkäisevällä työllä.  Hänen mukaansa nyt on vallalla ahneuden yhteiskunta, jossa eriarvoisuus lisääntyy.  Heikki Keränen muistutti lopuksi, että elämänkatsomukseksi ei raha riitä.

 

Heikki Keränen, Oulun Demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

Aimo Jaurankajärvi tuli Rotuaarille Jutta Urpilaista tapaamaan.  Hän uskoo Urpilaisen nostavan Demarit nousuun samoin kuin Katainen teki Kokoomukselle.  "Urpilainen on valovoimainen nainen, mukava, kaunis ja nuori", kehui Jaurankajärvi 

 

Oululainen taiteilija Tyyne Jaakola antoi Urpilaiselle palautetta, jossa hän vaati kotiapua ja talonmiehiä takaisin.  Jaakolaa huolestutti vapaan kasvatuken tulos, joka näkyy vastuuntunnon puutteena. 

Jutta Urpilainen toi esille Demareiden teeman "Unelmista todeksi".  Hän puhui epävarmuuden ajasta, jossa hinnat nousevat, metsäteollisuus on kriisissä, Kauhajoen tapaiset tragediat kauhistuttavat ja talous on epävarmaa.

Hänen mukaansa luottamusta on vahvistettava, tosin mitään konkreettista ratkaisua hän ei esittänyt.

Kunnallisvaalien tärkeyttä hän korosti, koska niiden avulla voidaan parantaa yhteistä arkea.  "Jos palvelut eivät toimi, arki ei voi olla hyvä".

Puheen sisällöstä jäivät mieleen unelmat, joita tulisi toteuttaa, riittääkö se äänestäjille, jää nähtäväksi vaaleissa.

Ainakaan nukkuvia tällainen tyhjä haaveilu tuskin herättää äänestämään.

 

Jutta Urpilainen.  Kuvat: Ajassa Nyt

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Ajassa Nyt -verkkolehti / Sirpa Ahola-Laurila on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä

Banner made with BannerFans.com, hosted on ImageShack.us

Copyright © Ajassa Nyt -verkkolehti . All rights reserved.
Powered by Ewisoft Website Builder & eCommerce Website Design Software